Viron Õhtuleht nosti SLAM! Wrestlingin Mikk Vainulan jälleen esille. Mikk kertoo startistaan ammattipainissa, motivaatiostaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan, sekä kuinka selvitä loukkaantumisista ja mitä kaikkea ammattipaini vaatii.
Virtuaalinen ammattipainikokoontuminen livenä ja ilmaiseksi? Usko pois! Näinä poikkeuksellisina aikoina on tehtävä poikkeuksellisia ratkaisuja ja tulevana viikonloppuna (2.–3. toukokuuta) nähdään kaksipäiväinen ammattipainiaiheinen livetapahtuma sosiaalisessa mediassa. Mukana on pitkä liuta ammattipainipersoonia ja kirjailijoita ympäri maailman, mukana interaktiivisessa keskustelussa katsojien kanssa. Viimeisten tietojemme mukaan, lähetys tullaan näkemään myös Fite TV:llä.
Ihan kuin tuossa ei olisi jo riittävästi syitä osallistua, SLAM! Wrestling Finlandin ”The Rebel”StarBuck on yksi tapahtuman puhujista, sunnuntaina 3.5. klo 20.00 paikallista Suomen aikaa. Aiheena on mm. StarBuckin elämänkertakirja, Battleground Valhalla, sekä miehen 26-vuotinen historia ammattipainin maailmassa.
Liity mukaan TÄSTÄ ja virittäydy taajuuksille – mielenkiintoista keskustelua showpainin tiimoilta luvassa koko viikonlopun mitalta!
Ensimmäinen oikea ammattipainin maailmanmestari koko lajin historiassa, virolaissyntyinen George Hackenschmidt, on juuri nyt muistelon aiheena virolaisessa urheilulehdessä, Delfissä.
SLAM! Wrestling tekee syksyllä väkevän paluun Viroon. Ammattipainin / showpainin istuttaminen takaisin Hackenschmidtin syntysijoille on suorastaan kunniatehtävä ja haluamme tuoda lajilegendan menestyksekkään historian näkyville.
Lehtiartikkeli on vironkielinen ja valitettavasti maksumuurin takana, mutta jos kumpikaan näistä ei ole sinulle esteenä, tsekkaa juttu tästä.
Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että koronavirustilanteesta johtuvat rajoitukset ovat pakottaneet myös tulevan kesän American Car Show:nsiirtämään tapahtumansa vuodella eteen päin.
SLAM! Wrestling Finlandin oli tarkoitus järjestää messuilla kolmen päivän aikana lukuisia kansainvälisiä showpaini-otteluita, otsikolla Americana SLAM! Wrestling Showcase. Tapahtuman ajankohtaa oltiin jo kertaalleen siirretty huhtikuulta kesäkuulle.
Vallitsevat olosuhteet vaikuttavat monin eri tavoin, eikä niille sen suuremmin mitään mahda. Pahoittelemme tämän vuoden tapahtuman peruuntumista ja toivomme faneillemme, sekä yhteistyökumppaneillemme hyvää terveyttä ja runsaasti tsemppiä vaikeuksien keskellä.
SLAM Wrestlingin kauan odotettu paluu Tallinnaan tapahtuu lauantaina lokakuun 31. päivä, sopivasti Halloween-iltana. Tapahtumapaikkana on Rock Cafe ja tapahtumassa yhdistyy showpaini ja heavy metal – nimenä RagnaRÖCK & Wrestling. SLAM! isännöi illan aikana täydet kuusi iskevää, kansainvälistä ammattipainiottelua, jonka jälkeen Viron suurin ja kaunein metallibändi, Metsätöll, valtaa lavan ja jyrähtää koko rahan edestä.
Metsätöll on viime vuosina noussut kansainväliseen maineeseen ja heistä on kasvanut merkittävin metallimusiikin jättiläinen, mitä Virossa on koskaan nähty. Epäilemättä, Metsätöll on Virolle, kuin mitä Nightwish on Suomelle.
Rock & wrestling -konsepti on vanha ja toimiva, juontaen juurensa aina 80–luvun puoliväliin, jolloin WWE (tuolloin World Wrestling Federation; WWF) yhdisti voimansa MTV Music Televisionin kanssa. Lauper otti jopa ”Girls Just Want To Have Fun” -musiikkivideoonsa mukaan legendaarisen wrestlingmanagerin, Captain Lou Albanon.
WWE tuotti osana laajaa mediayhteistyötä MTV:lle kaksi eri megaluokan ammattipainitapahtumaa: The War To Settle The Score, sekä The Brawl To End It All.
Tulevana Halloweenina SLAM! Wrestling tuo ammattipainin huiput takaisin Viron maaperälle, lajilegenda George Hackenschmidtin kotikentille. Hackenschmidt oli varsinaisesti ammattipainin historian ensimmäinen tunnustettu maailmanmestari, vuodelta 1905.
RagnaRÖCK & Wrestling täräyttää koko siis koko Baltian kovimman Halloween-kattauksen 31.10.2020 Tallinnan Rock Cafessa!
Joudumme ilmoittamaan, että koronavirustilanteesta johtuen siirrämme Slamageddon 2020 supershow:n syksylle. Uudeksi päivämääräksi on asetettu 10.10.2020 Helsingin Apollo Live Clubilla.
Toivoimme varmasti itse kukin kovasti, että tilanne olisi helpottanut nopeasti, mutta huoli ihmisten terveydestä, sekä vallitsevan tilanteen aikaansaamasta taloudellisestakin heilahtelusta on laaja. Tilanteen aikaansaamat yhteiskunnalliset haitat ovat monisyiset ja toivomme ennen kaikkea kaikille turvaa ja hyvää terveyttä.
Slamageddonia ajatellen on hyvääkin uutisoitavaa – n. 90 prosenttia tapahtumaame alunperin bookatuista kansainvälisistä showpaini talenteista ovat tähän mennessä varmistaneet pääsevänsä lokakuussakin ottelemaan ja ottelukortin osalta emme tarvitse suuria muutoksia. Yritämme nyt saada loputkin alkuperäiset ottelijat varmistamaan meille tämän uuden päivämäärän!
Merkatkaamme siis kalenteriin – Slamageddon lokakuun 10. päivä, Helsingin Apollo Clubilla!
SLAM! Wrestlingin Mikk Vainula oli haastateltavana virolaisessa Õhtulehdessä. Mikk pääsi kertomaan omasta taustastaan, ammattipainin viehätyksestä ja omista tavoitteistaan showpainin saralla. Raapaistaan jopa pintaa Mikkin odotuksista ja tulevaisuuden näkymistä Viron puolella.
Koska SLAM! on aloittanut toiminnan Suomen lisäksi nyt myös Virossa, on positiivista nähdä ammatipaini ja Mikk vironkielisessä mediassa. Sisältö on tietenkin vironkielinen, mutta jos kieli kääntyy suussa Suomenlahden eteläisemmälle puolelle, suosittelemme tutustumaan ja kuuntelemaan podcast-muotoisen haastattelun sivustomme vironkieliseltä sivulta.
SLAM! Wrestling Finlandilla oli ilo olla mukana Valion somekampanjassa, jossa Duudsonien Jarppi ja radion suosikkitoimittaja Alma Hätönen tutustuvat pelottomasti uusiin harrastuksiin ja urheilulajeihin, tottakai Valion Oddlygood-uutuusjugurttia samalla maistellen.
Valio on Suomen suurin maidonjalostaja ja vastaanottaa 85 prosenttia Suomessa tuotetusta maidosta. Valio toimii kaikkinensa myös muissa Pohjoismaissa, sekä Baltiassa.
Olemme ilahtuneita siitä, että Valion markkinointi osaa ideoida ns. outside the box ja heillä on rohkeita ja innovatiivisia kampanjoita, mihin SLAM! Wrestling Finland ja showpaini sopii mainiosti.
Kampanja toimi hienona esimerkkinä siitä, kuinka ammattipainin asema toimintaviihteen kulttuurissa on vahva ja sitä uskalletaan hyödyntää yritysmaailmassa, sekä markkinoinnissa. SLAM! Wrestling Finland asemoi itseään vahvasti yritysmaailmaan mukaan, tarjoten ainutlaatuisia mahdollisuuksia näkyä kanssamme ja tuottaa normaalista tylsyydestä poikkeavaa markkinointisisältöä.
Haluamme kiittää Valion markkinointitiimiä ja Rabbit Filmsiä hienosta ja mukavasta kokemuksesta!
Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on antanut tänään ohjeistuksen, jossa linjattiin koronavirusepidemian vuoksi peruutettavaksi kaikki n. 500 hengen (tai isommat) yleisötapahtumat toukokuun loppuun asti.
Tämä koskeen luonnollisesti myös American Car Show -tapahtumaa, mihin olimme myös bookattuna pääsiäisen ajaksi, Helsingin messukeskuksessa.
Tapahtumalle on nyt annettu uusi ajankohta, joka tällä hetkellä on tietojen mukaan 5.–7. kesäkuuta ja samalla tapahtumapaikalla. Näillä tiedoin Americana SLAM! Wrestling Showcase tulee olemaan mukana suunnitellusti.
Talenttilista tulee jossain määrin tämän myötä muuttumaan, tiedotamme uusista ottelijoista kevään mittaan. Pysykää taajuudella!